Anni Kärävä on voittanut freeskin maailmancupin kilpailun Pekingissä.
Kärävä onnistui jokaisella laskullaan ja keräsi yhteensä 175,50 pistettä (85,25; 89,25; 86,25). Vaikka Kärävä oli varmistanut voittonsa jo ennen viimeistä hyppyään, hän paransi sillä vielä ensimmäisen hyppynsä pisteitä.
– Tänään on ollut hyvä päivä! Minulla oli muutama eri suunnitelma päivän temppujen osalta ja päädyin sitten tonni-komboon kisassa. Oli ilo päästä laskemaan yhtä lempihyppyriäni hyvissä olosuhteissa. Ensimmäinen voitto merkitsee tosi paljon ja tuntuu palkinnolta koko tiimillemme. On suuri kunnia tehdä töitä inspiroivan porukan kanssa – suuri kiitos kaikille, jotka ovat matkassa mukana, kommentoi Kärävä Ski Sport Finlandin tiedotteessa.
Päävalmentaja Juha Mourujärvi oli kisan jälkeen myös intoa täynnä.
– Annin ensimmäinen maailmancup-voitto ja vielä itsenäisyyspäivänä! Kyllä tämä maistuu – tuntuu hyvältä ja ansaitulta. On sitä myös odotettu, että milloin se nasahtaa kohdalleen. Kisatreeneihin tulimme selkeällä, eilen välipäivänä tehdyllä suunnitelmalla, jossa oli pari eri vaihtoehtoa sen mukaan, miten treenit lähtevät kulkemaan. Treenit eivät menneet ihan suunnitelman mukaan tuulen johdosta, joten otimme käyttöön suunnitelma B:n, selvitti Mourujärvi.






























