Freeski-laskija Anni Kärävä onnistui hienosti Secret Gardenin big airin finaaleissa maailmancupin kauden avauskilpailussa.
Big airin finaalit kisattiin ennakkotietojen nähden päivää aiemmin. Muutoksen syynä oli ennustettu tuulinen sää.
Kisamuotona oli kolme hyppyä, joista kahden parhaan tulokset laskettiin yhteen. Kärävä suoriutui tuulisissa olosuhteissa mainiosti ja sijoittui neljänneksi. Hän keräsi hypyillään yhteensä 163,25 pistettä.
– Päivän treeni ja ensimmäinen kisahyppy kulki hyvin. Tuuli yltyi toiselle laskulle, ja sen vaikutus vauhteihin mietitytti seuraavilla laskuilla. Tulin toisen hypyn odotettua lyhyemmälle ja kaaduin. Viimeisellä sain tempun jaloilleen, mutten päässyt ihan ottamaan vetoja sillä tavalla kuin olisin toivonut, ja suurin osa keskittymisestä meni vauhtien hallintaan. Hyppyri oli hyvä, ja olisi ollut siistiä päästä laskemaan sitä enemmän ilman tuulistressiä, kommentoi Kärävä Ski Sport Finlandin tiedotteessa.
Freeski-joukkueen valmentaja Juha Mourujärvi harmitteli tuuliolosuhteita.
– Hyvä tulos, mutta tuuli jäi hieman kaivelemaan. Kisa oli enemmän selviytymistä – piti kytätä tuulirakoja, eikä tunnelma ollut normaalin rento. Toki muillakin oli sama olosuhde. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti Pekingin kisoja, Mourujärvi totesi tiedotteessa.




























