Esteratsastuksen Tapiola Grand Prix -sarjan kolmas osakilpailu ratsastettiin sunnuntaina Turun Metsämäen raviradan keskusviheriöllä. Kahdenkymmenen ratsukon joukossa ainoastaan Anna-Julia Kontio selvitti tammallaan Escape molemmat kierrokset puhtaasti ottaen luokassa selvän voiton. Toiseksi ratsasti oululainen Hanna Tardiveau (ent. Marttila) ratsullaan Wetrichta yhdellä pudotuksella ja kolmanneksi konkari Raimo Aaltonen orillaan Polyfino, joka hypättyään ensimmäisen kierroksen puhtaasti pudotti toisella kaksi puomia.

Anna-Julia Kontio onu ikänsä puolesta vielä nuori ratsastaja, joka on viettänyt alkukauden ulkomailla valmistautuessaan ja osallistuessaan nuorten ratsastajien EM-kilpailuihin Portugalissa pari viikkoa sitten.Siellä hän sijoittui Escapellaan henkilökohtaisessa finaalissa hienosti 10:nneksi.

– Escape tuntui todella hyvältä, eikä rata tuntunut hevoselleni kovinkaan suurelta verrattuna EM-kilpailuihin, totesi Kontio.

– Hevoseni on nyt 13-vuotias ja kehittyy koko ajan. Tällä kaudella se on hypännyt paremmin kuin koskaan, Kontio kiitteli ratsuaan.

Turussa Kontio osallistui tällä kaudella ensimmäiseen Tapiola GP-sarjan osakilpailuunsa, kun useimmat hänen kanssakilpailijansa ovat hypänneet jo Kuopiossa ja Savonlinnassa okaiselle osakilpailun voittajalle aukeaa paikka Volkswagen Leading Rider -finaaliin, jossa voittaja saa auton. – En minä oikeastaan voittamisesta paineita ottanut, vaikka toiselle kierrokselle lähtiessäni kuitenkin ehkä vähän, hän myönteli hymyillen.

Viime kaudella autopalkinnon voittaja oli juuri Anna-Julia Kontio. – Kilometrejä on kyllä mittariin kertynyt, kun ajelin talvella kotoa YlöjärveltäYpäjälle, jossa valmensin kilpahevosiani, Kontio hymyilee.

Kontion suunnitelmissa on olla kotimaassa GP-sarjojen finaaliin saakka, joka ratsastetaan Helsingissä elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Toiseksi osakilpailussa hypännyt Hanna Tardiveau otti syyn pudotuksesta omalle tililleen.

– Ratsastin kolmoissarjalla ponnistuspaikan liian lähelle ensimmäistä osaa. Toiselle kierrokselle lähdin kuitenkin rauhallisin ja positiivisin mielin ja ajattelin että keskityn ratsastamaan rauhallisen nollan. Hevoseni on vasta 8-vuotias ja tämä oli sen ensimmäinen 150-tason GP-rata. Se on ihana, kiltti hevonen. Savonlinnassa sijoituimme myös toiseksi, kiitteli Tardiveau hevostaan.

Kolmanneksi sijoittuneella Raimo Aaltosella oli toiselle kierrokselle lähtiessään voiton mahdollisuudet käsissään, sillä hän oli hypännyt Polyfinolla ensimmäisen kierroksen puhtaasti.

– Polyfino viihtyy yleensä hyvin nurmella, mutta nyt se hyppäsi enemmän ylöspäin kuin eteenpäin. Ensimmäisellä kierroksella olin pudota kyydistä yhdellä esteellä kun hevonen hyppäsi niin korkealle. En osaa sanoa miksi pudotimme toisella kierroksella ensimmäisen ja viimeisen esteen. Ei auta kuin yrittää parantaa, meillä on nyt yksi kakkossija ja kaksi kolmossija analysoi Aaltonen, joka Turun osakilpailun jälkeen siirtyi GP-sarjan johtoon.

Tapiola Grand Prix -sarja jatkuu ensi sunnuntaina Salossa. Viimeinen osakilpailu ennen Helsingin finaalia käydään Ypäjällä 12.-14. elokuuta.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)