
Angelique Kerber on voittanut tenniksen kaikki muut Grand Slamit paitsi Ranskan avoimet. Saksalainen lähtee hakemaan puuttuvaa titteliä Roland Garrosilta hieman ristiriitaisissa tunnelmissa.
– Kaksi viikkoa sitten en ollut varma pääsenkö tänne Pariisiin, Kerber kertoi WTA-kiertueen verkkosivuilla.
Kerber sairasteli ensin ja sitten tuli nilkkavamma, jonka takia hän joutui jättämään Madridin ja Rooman turnaukset väliin.
– Olen kiitollinen, että pääsin tänne, ja jalka on kunnossa. Viimeisenä muutamana päivänä en ole tuntenut kipua. Valmistatuminen ei ehkä sujunut toivomallani tavalla. Mutta nyt minulle on tärkeätä olla täällä, Kerber jatkoi.
Kerber on voittanut Australian avoimet 2016, US Openin 2016 ja Wimbledonin 2018. Pariisissa hän ei ole päässyt neljännesfinaaleja pidemmälle.
– Kaksi viikkoa sitten en edes pystynyt kävelemään kunnolla. (Ranskan avointen) mestaruus on todella kaukana. Kun kausi alkoi, niin odotukseni ja tavoitteeni oli pelata parasta tennistäni täällä Pariisissa. Nyt odotukset ovat tietenkin hieman matalammalla kaiken tapahtuneen jälkeen. Yritän käsitellä tilannetta ja parantaa jalkaani joka päivä. Keskityn siihen, Kerber sanoi.
Ranskan avointen kaksinpelien pääsarjat käynnistyvät sunnuntaina. Kerber kohtaa ensimmäisellä kierroksella 18-vuotiaan venäläisen Anastasia Potapovan.