Yleisurheilun EM-hallikisat menivät Hannah Andersonilla vain kokemuksen hakureissuksi. Hän ei selvinnyt torstaina 1500 metrin loppukilpailuun.
Anderson oli oman alkueränsä seitsemäs. Hän juoksi torstaina ajan 4.22,98.
– Vähän pettynyt olen. Olisin halunnut juosta vähän kovempaa. Alkuerät ovat kuitenkin niin taktisia. Nyt aloitettiin niin hitaasti, että menin vetämään. Siitä olen ylpeä, se oli rohkea liike, mutta jalat vaan eivät riittäneet tänään, Anderson sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.
– Olisi halunnut juosta pari sekuntia nopeammin. Olen koko hallikauden juossut tällaisia 4.22:n aikoja, Anderson jatkoi.
Arvokisa oli Andersonin uran ensimmäinen. Se kokemus auttaa tietysti jatkossa.
– On ollut hienoa, koko tämä kokonaisuus. Tässä oppii niin paljon. Ensi kerralla olen paljon parempi, viime vuonna Suomeen asumaan ja opiskelemaan muuttanut Iso-Britannian ja Suomen kaksoiskansalainen Anderson kertoi.































