Alisa Vainio juoksi sunnuntaina Valenciassa maratonin uuden Suomen ennätysajan 2.20,48.

Hän paransi lokakuun lopulla Vantaalla juoksemaansa edellistä SE-aikaansa noin kahdella ja puolella minuutilla. Vainion aika on myös Pohjoismaiden ennätys ja Euroopan kaikkien aikojen kahdeksanneksi kovin aika.

Hurjan juoksunsa taustoissa ei Vainion mukaan ollut sen erikoisempia keinoja.

– Mie sanoisin, että pitkäjänteisellä työllä, hyvillä olosuhteilla ja sopivassa porukassa kun pääsee juoksemaan, niin mikä vaan on mahdollista, Vainio kommentoi Atleetin mukaan.

Vainio ei vielä osannut sanoa, mitä seuraavaksi tulee eteen.

– Ei ole tarkalleen vielä seuraavat askeleet selvillä, mutta eiköhän ne tässä aika nopeasti selviä.

Vainio sijoittui syyskuussa Tokion MM-kisoissa maratonilla viidenneksi.

LUE MYÖS: Floridan Niko Mikkola ihmetyttää Lepakkovuorossa – ”Täysin kateissa” (Atleetti.fi)