Alisa Vainio voitti sunnuntaina Lappeenrannassa naisten puolimaratonin kauden kotimaisella kärkiajalla 1.10.10. Tulos on Vainion uran toiseksi paras. Vainion nimissä oleva Suomen ennätys on 1.09.30.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Vainio juoksi matkan tasaista 3.19-3.20 minuutin kilometrivauhtia ja löysi vielä hyvän kirivaihteen viimeisille kilometreille.

– Ihan hyvä kilpailu. Läksin sillä, että ajatuksella, että juoksusta jää hyvä fiilis. Mitään muuta panosta ei nyt ollut. Juoksin treenikaveri Otto Ruuskasen kanssa alun. Se oli napakka, mutta sain sitten hyvin rauhoitettua ja rentoutettua juoksun, Vainio kertoo Urheiluliiton tiedotteessa.

– Kelikin oli hyvä. Ei tuullut. Reitti ei ollut mikään maailman nopein, mutta hyvä ja tuttu. Seitsemän kilometrin reitillä juostiin, joutui jonkun väistelemään muita juoksijoita.

Kilpailu oli Vainiolle osa valmistautumista yleisurheilun MM-kilpailuissa Tokiossa juostavalle maratonille, joka kilpaillaan Japanin aikaa aamulla 14. syyskuuta.

– Nyt on ihan hyvä vire, kun vain pysyy terveenä. Ruotsi-ottelun jälkeen oli pieni flunssa, mutta taistelin sitä vastaan. Nyt pitää keskittyä huolellisesti siihen, että pysyy terveenä ja hyvällä fiiliksellä. Tokiossa pystyn sitten suoriutumaan omalla tasollani, Vainio summasi.

Lappeenrannan kilpailu oli vasta Vainion kuluvan kauden kolmas. Hän voitti elokuun puolivälissä Paavo Nurmi Marathon -tapahtumassa puolimaratonin ajalla 1.10.48 ja juoksi sateen keskellä Ruotsi-ottelussa Tukholmassa 10 kilometrin maantiejuoksun voiton ennätyksellään 32.32.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)