Alisa Vainio voitti lauantaina Turun Paavo Nurmi Marathon -tapahtumassa naisten puolimaraton mainiolla ajalla 1.10,51. Tulos on Vainion uran kolmanneksi paras.
Kilpailu oli Vainiolle ensimmäinen sitten viime syksyn Berliinin maratonin.
– Sairastin mykoplasman ja siitä vei pitkään toipua. Olen ollut terveenä reilun kuukauden ja siitä lähtien jokainen treeni on tarttunut ja vienyt kuntoa eteenpäin, Vainio sanoi.
Vainio on sisällä maratonin maailmanrankingissa ja hänellä on paikka Tokion MM-kilpailuihin.
Hänen mukaansa MM-maraton on ollut koko ajan ajatuksissa, vaikka vielä kuukausi sitten hän pelkäsi, että osallistuminen ei olisi mahdollista. Nyt tilanne on toinen.
– MM-kisat on ollut motivaattori treeneihin. Olen sinne halunnut ja haluan edelleen, Vainio sanoo.
Lähde: SUL:n tiedote
































