Sveitsiläinen tenniksen olympiavoittaja Belinda Bencic on selvittänyt tiensä Wimbledonin välierään.
Tokiossa vuonna 2021 olympiakultaa voittanut sveitsiläistähti kaatoi puolivälierässä altavastaajana seitsemänneksi sijoitetun Venäjän Mirra Andreevan suoraan kahdessa erässä 7-6, 7-6 -lukemin.
– Olen sanaton tästä saavutuksesta. Tämä tuntuu täysin uskomattomalta, kommentoi Bencic uransa ensimmäistä välieräpaikkaa Wimbledonissa.
Sveitsiläinen tarvitsi turnauksessa kaksi katkaisupeliä ottelun voittoon. Toisessa erässä nähtiin ottelun ainoat murrot, kun ensin Bencic pääsi syöttämään 5-4 -tilanteessa syöttämään ottelua kotiin, mutta Andreeva otti vastamurron.
Erässä haettiin ratkaisu katkaisupelistä, jossa sveitsiläinen oli jälleen vahvempi. Puolivälieräottelun jälkeen Bencic on pelannut tällä kaudella yhteensä 11 katkaisupeliä ja voittanut niistä yhdeksän.
Äitiysloman jälkeen Bencic palasi WTA-kiertueelle rankingilla 489. Välieräpaikan myötä Bencic nousee takaisin WTA-listalla 20 parhaan joukkoon. Välierässä sveitsiläinen kohtaa torstaina Iga Swiatekin, jolla on tilillään viisi grand slam -voittoa.































