Yuki Tsunodan tulevaisuus on vielä auki, kun Red Bull ei ole vielä julkistanut Max Verstappenin ensi kauden tallikaveria. Japanilaisen osakkeet eivät ole tällä hetkellä kovin korkealla.
Tsunoda ei ole pystynyt haastamaan Verstappenia tällä kaudella lainkaan ja on ollut iso pettymys. Hänen korvaajakseen on vahvimmin ehdolla Racing Bullsilla vahvan tulokaskauden ajanut Isack Hadjar.
Uutena nimenä kisaan on noussut Red Bullin yhtenä varakuskina toimiva Ayumu Iwasa. 24-vuotias kuski juhli tällä kaudella Super Formula -luokan voittoa.
– Mitä hänen ajotaitoihinsa tulee ja lähestymistapaansa kilpailuun, hän on parempi kuin viime kaudella. Hänen kautensa on ollut hyvin tasainen ja sanoisin, että hänen esitysten keskiarvo on ollut paras kaikista, Iwasan kisainsinööri Tomohiko Koike kertoi Autosportin haastattelussa.
– Olisi helppo kuvitella hänet Formula 1. Uskoisin hänen olevan parempi kuin Tsunoda, Koike heitti piikin maanmiehelleen.
Koikella on vahva luotto Iwasan kykyihin.
– Ajotaitojen lisäksi hänen kyky säätää autoa on varsin vaikuttava. Siksi luulen, että ajaisi paremmin F1:ssä kuin jotkut tällä hetkellä. Hän vain tarvitsee mahdollisuuden ja se on vaikein osa, Koike heittää.



























