Formula ykkösten mestaruustaistelusta on tulossa tällä kaudella McLaren-kuljettajien välinen taistelu.
Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustaja, jos väittää, että mestarin nimi on kauden jälkeen joko Lando Norris tai Oscar Piastri.
Mestaruustaisteluun joutuminen ei yleensä tee tallikavereiden suhteelle kovinkaan hyvää. Aika monta kertaa on nähty, että taistelu maailmanmestaruudesta pilaa hyvänkin suhteen.
McLarenin tallipäällikkö Andrea Stella väittää kuitenkin, että McLarenilla tilanne on juuri päinvastoin.
– Jos jotain, niin Oscarin ja Landon välinen suhde paranee jatkuvasti, Stella väitti.
– Tämä ei ole sattumanvaraisen kehityksen tulosta. Tämä johtuu siitä, että panostamme ihmissuhteisiin. Kun puhun F1:n peruspilareista, suhteet ovat ehkä hieman vaikeammin mitattavia, mutta mielestäni ne ovat yhtä perustavanlaatuisia kuin aerodynamiikka, Stella jatkoi.
Mutta yhteenottoja silti nähdään. Stella nosti esimerkiksi viime vuoden Unkarin GP:n, missä Norris antoi lopulta paikkansa Piastrille pitkän radiokeskustelun jälkeen.
– Jos otan esimerkiksi viime vuoden Unkarin kisan, käytimme paljon aikaa sen läpikäymiseen erikseen kuljettajien kanssa ja yhdessä. Yritimme oppia toisiltamme mahdollisimman paljon. Muistutimme itseämme siitä, että Formula 1 on vaikeaa, ja että tulemme aina kohtaamaan ongelmia, Stella sanoi.
– Tämä on tietoisuus, joka meidän on omaksuttava. Sen jälkeen kysymme: mitä voimme tehdä paremmin? Mitä voimme tiiminä tehdä varmistaaksemme, että Landolla ja Oscarilla on puitteet tavoitella omia päämääriään niin, että tallin etu säilyy?, Stella jatkoi.
Stellan mukaan Norris ja Piastri muodostavat hyvin ainutlaatuisen kaksikon.
– Olen onnekas tallipäällikkö, koska molemmat kuljettajat ovat hyvin järkeviä, reiluja, oikeudenmukaisia, nöyriä – ja ennen kaikkea he ymmärtävät, että olemme täällä paitsi ajamassa omaa etuamme nykyhetkessä, myös turvaamassa sekä heidän uransa että McLaren Racingin tulevaisuuden.






























