F1-sarja palaa ensi viikolla kesätauolta, kun sarja jatkuu Hollannin Zandvoortin radalla.
Varhainen sääennuste lupaa F1-viikonlopulle hyvin sateista ja tuulista säätä.
Perjantain harjoitukset päästään ajamaan vielä suhteellisen kuivissa olosuhteissa, vaikka toki silloinkin sateen mahdollisuus on olemassa.
Lauantaina ja sunnuntaina sateet voimistuvat, ja molemmille päiville on luvassa 11–12 millimetriä vettä. Kovan tuulen odotetaan lisäksi tuottavan päänvaivaa kuljettajille.
Sateet ja tuuliset olosuhteet eivät ole vieraita elementtejä Hollannin GP:ssä. Rata on rakennettu aikoinaan hiekkadyyneille ja rata-alue sijaitsee suhteellisen lähellä merta.
Viime vuoden Hollannin GP tarjosi viihdettä koko rahan edestä rankkasateen keskellä. Tuoreen ennusteen mukaan samanlaista keliä on nytkin luvassa.






























