F1-sarjaan ensi kaudella uutena tallina tuleva Cadillac kiinnitti viime viikolla kokeneet Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin kuljettajikseen. Kolmikolla on vuori kivuttavanaan.

Perezille tilanne on tavallaan uusi, vaikka hän saikin potkut Red Bull-tallista kauden 2024 jälkeen. Perez pääsi kuitenkin ajamaan edelliset F1-kautensa voittaja-autolla.

Bottas on tässä mielessä tavallaan valmiimpi, tai ainakin tottuneempi ensi kauden haasteisiin. Toistaiseksi viimeisimmällä F1-kaudellaan ilman pisteitä jäänyt Bottas romahti Mercedes-vuosiensa jälkeen sarjan pohjamutiin Sauberilla. Bottas ylsi Alfa Romeolle ja Sauberilla ajamissaan 50 kilpailussa parhaimmillaan kahdeksanneksi.

– Olen siis käynyt tämän prosessin aiemmin. Minulle tilanne on vähän sama kuin silloin, kun vaihdoin Mercedekseltä Alfalle – minun piti asettaa uusia tavoitteita, Bottas kertoo Motorsport-Totalille.

– Olemme keskustelleet Graemen (tallipäällikkö Lowdon) kanssa paljon, ja hän on aina tehnyt selväksi, ettei polku tule olemaan helppo. Ensimmäinen vuosi tulee luultavasti olemaan vaikea, Bottas jatkaa.

Bottas saa kuitenkin juuri sitä, mitä tilasikin. Bottas halusi itselleen uuden haasteen F1-urallaan, jossa lähdetään nollasta. Ja toisaalta Cadillacin lisäksi Bottakselle ei olisi ollut kenties edes tarjolla kisakuskin töitä muista tiimeistä Alpine-huhuista huolimatta.

– Juuri tähän minä ilmoittauduin. Tiedän, mitä odottaa. Henkisesti on aina parempi varautua pahimpaan, koska kaikki, mikä menee paremmin, on positiivista ja palkitsevaa. Minulle on kyse siitä, että olen asioiden keskipisteessä ja saan kädet likaan tiimin kanssa. Kun edistystä ja menestystä tulee, se palkitsee minut. Emme ole täällä jäädäksemme jälkeen, Bottas julistaa.

– Ja uskon, että tällä rakenteella, tällä ryhmällä, näillä ihmisillä ei ole mitään syytä, miksi emme voisi päästä vauhtiin suhteellisen nopeasti ja juhlia onnistumisia. Checon kanssa minulla on mielestäni vielä muutama vuosi jäljellä tankissa. Tavoitteena on nauttia onnistumisista yhdessä jossain vaiheessa, kun olemme valmiita, Bottas päättää.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)