
Mercedeksen testi- ja varakuljettajana toimiva Valtteri Bottas vahvistaa, että hänen taustaryhmänsä käy neuvotteluja F1-sarjan tämän hetken kriisitallin Alpinen kanssa.
Bottas, 35, ei jätä kiveäkään kääntämättä tavoitellessaan ensi kaudeksi paluuta kisakuljettajaksi. Kylmä tosiasia on kuitenkin se, että vaihtoehtoja on käytännössä vain kaksi, eli uutena tallina sarjaan tuleva Cadillac ja Alpine – ja nimenomaan tässä järjestyksessä.
F1-jermu Flavio Briatore johtaa rautaisella otteellaan Alpine-tallia, jonka tähänastinen kausi voidaan pukea yhteen sanaan: kaaos. Alpine lymyää yhdeksän kisaviikonvaihteen jälkeen valmistajien MM-sarjassa viimeisenä.
Alpine on ollut sekasortoisessa tilanteessa. Tallipäällikkö Oliver Oakes lähti kesken kauden samoihin aikoihin, kun Jack Doohan pudotettiin varaskuljettajaksi ja Franco Colapinto nostettiin Pierre Gaslyn rinnalle kisakuljettajaksi. Viiden GP:n pestin saaneella, tai paremminkin ostaneella, Colapintolla on mennyt kuitenkin yhtä surkeasti kuin Doohanilla.
Bottas kävi jo viime vuonna neuvotteluja Alpinen kanssa, kun oli käynyt selväksi, että hän saa lähtöpassit Sauberilta. Ne neuvottelut olivat jääneet kuitenkin pintapuolisiksi.
Nyt on siis uusi kierros meneillään tältä osin.
– Luultavasti on käyty joitakin keskusteluja. En ole oikeastaan ollut mukana. Mutta minulla on johtoryhmä, joka työskentelee aina taustalla ja seuraa, mitä on tulossa, Bottas kertoo Beyond The Grid-podcastista.
– Heillä on jatkossa Mercedeksen moottori, mikä on mielestäni hyvä päätös. He ottivat toisen kuljettajan kokoonpanoonsa tällä kaudella. Uskon, että seuraavat kilpailut näyttävät, miten se menee. Kokemus voi aina auttaa, mutta tässä lajissa on paljon politiikkaa. Minulla ei ole esimerkiksi kymmeniä miljoonia maksaakseni paikasta, Bottas jatkaa viitaten lähinnä Colapinton puoleen.