Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton muodostivat viiden vuoden ajan Mercedeksen voimakaksikon. Nyt molemmat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa urillaan.

Bottas auttoi Mercedeksen voittamaan viisi merkkimestaruutta yhdessä Hamiltonin kanssa. Nyt Bottas on palannut Mercedekselle varakuskin roolissa, kun taas Hamilton jätti tallin siirtyäkseen Ferrarille.

Hamiltonilla on ollut hyvin haastava debyyttikausi italialaistallissa ja on tällä kaudella yltänyt parhaimmillaan kuudenneksi. Bottas toivoo entisen tallikaverinsa ponnistavan takaisin kärkipäähän.

– Toivottavasti hän palaa huipulle, mutta aika näyttää pystyykö hän siihen, Bottas kommentoi Crash.netin haastattelussa.

– Hän työskentelee hyvin erilaisessa ympäristössä nyt. En voi sanoa juuri muuta kuin, että aika näyttää meneekö tilanne paremmaksi vai ei. Mutta todella toivon, sillä mielestäni hän ansaitsee edelleen loistavia tuloksia tässä lajissa, Bottas jatkoi.

Bottas ei kuitenkaan lähtenyt ottamaan kiinni Hamiltonin ongelmiin, kun ei tiedä yksityiskohtia.

– En tunne tallin sisälle miten he toimivat, miten he työskentelevät ja mitkä haasteet ovat. En osaa niistä sanoa sen enempää.

Bottas ja Hamilton pääsevät ensi kaudella jälleen ottamaan mittaa toisistaan kilparadalla, kun Bottas siirtyy Cadillacin kisakuskiksi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)