Mercedes hankki kokeneen Valtteri Bottaksen, 35, reservikuljettajakseen myös siltä varalta, että kohuttu F1-tulokas Kimi Antonelli, 18, epäonnistuu tulevana viikonvaihteena Australiassa alkavalla kaudella.
Antonelli on täysin kääntämätön kortti. Jotkut F1-asiantuntija uskovat hänen ajavan alkavalla kaudella jo jopa voitosta – toiset taas eivät maalaile niinkään ruusuista tulevaisuutta Bottaksen mentoroiman nuoren italialaisen yllä.
F1-sarjassa kaiken nähnyt ja kokenut Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko, 81, lukeutuu jälkimmäiseen kaartiin.
Markon mukaan Mercedeksen olisi pitänyt vielä malttaa ja sijoittaa Antonelli yhdeksi kaudeksi Williamsille kokemusta hankkimaan.
– 18-vuotiaalla kaverilla on paljon potentiaalia, mutta hänellä on myös valtavat paineet, koska hän tulee F1-sarjaan suoraan Mercedeksen tehdastiimissä.
– Antonellin suorituskyky on loistava, hän on ajanut testiä 10 000 kilometriä, mutta hän on jo kärsinyt myös kahdesta rajusta ulosajosta. Siitä näkee, että paine vaatii veronsa, Marko toteaa ServusTV:lle.
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on katunut vieläkin sitä, että hän ei kiinnittänyt aikoinaan saatavilla ollutta Max Verstappenia. Red Bull ei siinä empinyt ja Verstappen on nyt nelinkertainen maailmanmestari.
– Wolff haluaa toistaa Antonellin kanssa Verstappenin tarinan. Siitä tulee vaikeaa. Molemmilla on valtavat paineet, Marko toistaa sanomaansa.





























