Cadillacin kanssa monivuotisen sopimuksen solminut Valtteri Bottas yhdistettiin aiemmin tänä vuonna Alpine-talliin. Mercedeksen testi- ja varakuljettajana meneillään olevalla kaudella työskentelevä Bottas myöntää, että nuo huhut kohusiirrosta eivät olleet suinkaan tuulesta temmattuja.
Flavio Briatoren johtama Alpine oli kartoittanut mahdollisuutta löytää Franco Colapintolle korvaaja kesken kauden. Samalla olisi neuvoteltu myös kisakuljettajan paikasta kaudelle 2026.
Bottas kuitenkin korostaa Singaporen GP:n yhteydessä Crash.net -sivustolle antamassaan haastattelussa, että Alpinen ei ollut hänelle sittenkään koskaan vakava vaihtoehto. Bottas liputti koko ajan Cadillacin puolesta.
– Se ei ollut koskaan vakava vaihtoehto, koska minun tavoitteeni oli selkeästi Cadillac. Mutta tietenkin meillä oli keskusteluja ja joitakin pieniä neuvotteluja ensi vuodesta, koska opin viime vuonna, että ennen kuin sopimus on tehty, niin mikään ei ole vahvistettu tässä lajissa, Bottas painottaa.
– Joten minun piti tarkastella kaikkia mahdollisuuksia. Mutta jälleen kerran, minulla oli prioriteettini melko selvä jo tämän vuoden alussa, ja pidin siitä tavoitteesta kiinni, ja olen iloinen, että se onnistui, Bottas päättää.
Bottaksen Cadillac-sopimus julkistettiin elokuun lopulla. Bottas paljasti Crash.net -sivustolle, että hän oli vetänyt nimensä sopimukseen jo heinäkuussa. Hän teki sopimuksen ennen tallikaverikseen tullutta meksikolaista Sergio Pereziä.






























