
Valtteri Bottas palasi täksi kaudeksi Mercedekselle varakuskiksi. Hänen rooliinsa kuuluu myös nuoren tulokaskuski Kimi Antonellin mentorointi.
Mercedes otti ison riskin palkatessaan vasta 18-vuotiaan Antonellin Lewis Hamiltonin tilalle. Bottaksen mukaan nuori italialainen on tuonut raikkaan tuulahduksen talliin.
– Dynamiikka vaihtuu aina hieman kuskivaihdoksen jälkeen. Uskon, että tuollainen nuori kaveri kuin Kimi on jonkinlainen piristysruiske joillekin, Bottas totesi Expressin haastattelussa.
Antonellin esitykset ovat olleet vaihtelevia, mutta hän on näyttänyt myös potentiaaliaan. Siitä parhaimpana esimerkkinä Miamin sprinttikisassa otettu paalupaikka.
– Hän teki jotain mitä kukaan ei odottanut. Kauden ensimmäisellä neljänneksellä paalupaikka radalla jota hän ei tuntenut, se oli aika uskomatonta. Uskon, että se vahvisti monille tallissa, että hän oli oikea vaihtoehto täksi kaudeksi, Bottas kehuu.
Myös Bottaksella on oma kortensa Antonellin menestyksessä, sillä hän on hyvin läheisessä yhteistyössä tulokaskuskin kanssa auttaessaan häntä sisään F1-maailmaan.
– Olen yrittänyt auttaa häntä kun voin – erityisesti uusien ratojen suhteen, joita hän ei tunne, Bottas avasi.