Heikki Kovalaisen tallikaverina Lotuksella vuosina 2010-2011 F1-sarjassa kilpaillut Jarno Trulli ei ole hänkään malttanut olla ottamatta kantaa Valtteri Bottaksen viime kauden suorituksiin Mercedeksellä.

Trulli sanoo suoraan, että Lewis Hamiltonia Mersulla Sakhirin GP:ssä tuuranneen George Russellin vauhti välittömästi kättelyssä osoitti enemmän Bottaksen heikkoutta, kuin keikkakuskin hyvyyttä.

– Lewis Hamiltonilla ei ole koskaan ollut yhtä vahvaa tai edes melkein yhtä vahvaa tallikaveria kuin hän. Luulen, että todellinen F1-fani tietää sen, Trulli toteaa Formulapassionille unohtaen kenties tahallaan vuoden 2016 maailmanmestarin Nico Rosbergin.

Trulli korostaa siis Mercedeksen ylivertaisuutta.

– Russell osoitti auton ylivertaisuuden. Hän oli valmis voittamaan ilman kokemusta ja jo ensimmäisellä yrityksellään. En halua, että minut ymmärretään väärin. Hamilton on sarjan paras kuljettaja, mutta on oikeudenmukaista myöntää, että myös monet muut kuljettajat olisivat voittaneet titteleitä tuolla raketilla!, Trulli lataa.

LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi)