Valtteri Bottas palaa ensi kaudella F1-lähtöruudukkoon, kun Cadillac palkkasi kokeneen suomalaisen kuskikseen. Tämän kauden loppuun hän toimii kuitenkin vielä Mercedeksen varakuskina.
Cadillac kiinnitti Bottaksen vähintään kaksivuotisella sopimuksella ja tallikaverikseen hän sai Sergio Perezin. Bottas on edelleen kiinnitettynä Mercedekselle eikä pysty vielä vaihtamaan tallia.
F1-tietojen mukaan Bottaksella on kuitenkin Mercedeksen kanssa järjestely, jonka avulla kaksoisrooli Cadillacilla ja Mersulla on mahdollista. Osapuolet ovat sopineet, että Bottaksella on tiettyjä ikkunoita, joiden aikana hän voi olla Cadillacin käytettävissä ja auttamassa ensi kauden auton rakentamisessa.
Perezillä on jo puolestaan työrukkaset kädessä ja hän on ehtinyt ahkerasti kiertää USA:ssa promoamassa uutta F1-tallia. Lisäksi hän on vieraillut tallin tehtaalla Silverstonessa sekä ajanut simulaattoria USA:ssa.
Perezin odotetaan ajavan myös lähiaikoina testiä vanhalla Ferrarilla, joka toimii Cadillacin moottorintoimittajana ennen kuin se saa rakennettua itselleen oman moottorin. Bottaksen osallistumisesta testeihin on liikkunut monenlaista tietoa ja se on vielä epävarmaa.






























