Valtteri Bottas pääsee ensi kaudella takaisin tositoimiin F1-radoilla, kun hän hyppää Cadillacin ohjaamoon. Bottas on innoissaan tulevasta haasteesta vaikean Sauber-ajanjakson jälkeen.
Bottas vaihtoi Mercedekseltä ensin Alfa Romeona kulkeneeseen Sauberiin, jonka jälkeen talli muuttui takaisin Sauberiksi Audi-siirtymävaiheeksi. Bottaksen aika sveitsiläistallissa oli haastava ja hän jäi kokonaan ilman pisteittä viime kautena.
– Sauberin vuoteni eivät olleet kaikkein nautinnollisimmat. Siellä oli hyviä hetkiä myös ja minulla on hyviä muistoja, mutta ehkä joillakin asioilla on tarkoitus, Bottas pohtii Speedcafen haastattelussa.
Tällä kaudella Bottas joutui tyytymään Mercedeksen varakuskin rooliin ja onkin innoissaan päästessään takaisin kilpailuihin ensi kaudella. Hän tiedostaa, että alku uudessa tallissa tulee olemaan haastava, mutta hän odottaa innolla tulevaa.
– Tämä mahdollisuus avautui ja aika näyttää, jos se oli oikea ratkaisu, mutta tällä hetkellä tunnen oloni 100-prosenttiseksi.
Hän myöntää kisaamista olleen jo ikävä.
– Aika-ajojen viimeisen osan jännitys. Kisalähdön jännitys. Koko valmistautumisprosessi kisaviikonloppuun ja kyllä, ajan viettäminen autossa. Ne ovat tärkeimmät palat, Bottas toteaa.






























