F1-sarjaan ensi kaudella uutena tallina tuleva Cadillac pestasi kokeneet Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin monivuotisilla sopimuksilla kuljettajikseen. Bottas on nyt tehnyt paljastuksia sopimuksensa taustoilta.

Bottaksen Cadillac-sopimus julkistettiin elokuun loppupuolella. Nimet oli vedetty papereihin jo huomattavasti aikaisemmin.

Bottas paljastaa Crash.net -sivustolla, että hän oli allekirjoittanut sopimuksen jo heinäkuussa. Cadillac solmi sopimuksen Bottaksen kanssa ennen Pereziä, joten suomalaiskuski oli jenkkitallin ykkösvaihtoehto.

Bottas oli tiennyt sopimuksesta käytännössä jo kesäkuussa, jolloin hän julkaisi sosiaalisessa mediassa paljon huomiota ja kohua herättäneen videon.

Videolla Bottas näkee Cadillacin katumaasturin pysäköitynä kadun varrella. Bottas toteaa vihjailevasti Cadillacin penkkiä silmäillessään, että se olisi itse asiassa mukava paikka istua.

Bottas myönsi tänä viikonvaihteena ajettavan Singaporen GP:n yhteydessä Crash.net -sivustolla, että teaser-videon tarkoituksena oli ”saada ihmiset puhumaan”.

– Luulen, että se luultavasti herättikin heidät. Lopulta allekirjoitin sopimuksen myöhemmin heinäkuussa. Aiemmin tänä vuonna asetin prioriteetikseni saada tuo paikka ja halusin sinne, ja he näyttivät todella haluavan minut. Joten se oli itse asiassa todella suoraviivaista, Bottas vahvistaa.

– Kun he olivat valmiita aloittamaan kuljettajien kiinnittämisen, olin ensimmäinen, joka sai sen tehtyä. Se on myös hyvä tunne minulle. He kunnioittavat minua ja sitä, mitä voin tuoda tiimiin, Bottas jatkaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)