Williamsin Carlos Sainz joutui jättämään perjantain Brasilian GP:n mediatehtävät väliin sairastumisen vuoksi. Samalla Valtteri Bottakselle saattaa avautua ovi.
Williams tiedotti, että Sainz on sairastunut eikä hän osallistunut torstain mediapäivään. Varikkolähteiden mukaan hänen odotetaan ajavan perjantain vapaissa harjoituksissa, sillä Brasiliassa on sprinttiviikonloppu.
Mikäli Sainz ei toivu ajokuntoon, avautuu ovi Bottakselle. Williams on Mercedeksen asiakastalli ja samalla Bottas on käytettävissä myös Williamsiin varakuskiksi.
Suomalaiskuski on tietojen mukaan testannut jo Williamsia tällä kaudella, joten täysin vieraasta menopelistä ei ole kyse.
Sainz joutui jättämään viime kaudella yhden kisan väliin umpilisäketulehduksen vuoksi. Bottas oli puolestaan lähellä hypätä George Russellin paikalle jo Bakussa, kun brittikuski sairastui, mutta toipui ajokuntoon.






























