Mercedeksen F1-kuljettajan George Russellin tulevaisuus tuntuu olevan tällä hetkellä auki.
Red Bullin Max Verstappenin on huhuttu siirtyvän ensi kaudeksi Mercedekselle ja hollantilaistähden tulo talliin voisi tarkoittaa brittikuskille lähtöpasseja.
Russell itse ei tunnu asiaa kuitenkaan miettivän. Hänen keskittymisensä on jo täysin ensi kaudessa ja nimenomaan Mersulla. Hän myöntää kuitenkin, että ensi kauden yllä leijuu monta kysymysmerkkiä.
– Ensi kauteen mentäessä on niin paljon tuntemattomia tekijöitä, Russell sanoi Racingnews365-sivuston mukaan.
– Tuntemattomia tekijöitä auton suhteen, moottorin suhteen, polttoaineen suhteen – ihan kaikkialla, hän jatkoi.
Russell on nyt 27-vuotias. Häntä on pidetty jo vuosia suurena lupauksena ja tulevaisuuden maailmanmestarina. Sen hän kokee todennäköisemmin saavuttavansa Mercedeksellä.
– Meille molemmille osapuolille paras mahdollisuus voittoon on jatkaa nykyisellä polulla, hän sanoi.
– Suoriudumme korkealla tasolla kisaviikonloppuisin. Tuntuu, että itsekin ajan erittäin hyvällä tasolla. Olen ollut tallin kanssa jo pitkään. Ensi vuodesta tulee jo viides kauteni Mercedeksellä, Russell linjasi.
Russell kokee, ettei tallin vaihtaminen ole välttämättä se paras ratkaisu. Ei hänelle itselleen, eikä monelle muullekaan.
– Meille kaikille – Lando, Charles, kuljettajat jotka ovat olleet pitkään samoissa talleissa – tällaisessa tilanteessa, jossa lähdetään aivan uuteen aikakauteen, jatkuvuus antaa parhaan mahdollisuuden menestyä, brittikuski mietti.





























