Max Verstappen joutui tyytymään toisen lähtöruutuun Montrealin F1-osakilpailun harjoituksissa. Kakkoseksi jääminen selvästikin kismitti hallitsevaa maailmanmestaria.

Verstappen kävi kovaa taistelua paalupaikasta, mutta lopulta George Russell pyyhälsi Mercedeksellään nopeimman ajan. Kaksikosta on muodostumassa F1:n mielenkiintoisin taistelupari, sillä he ottivat yhteen viime kilpailussa Barcelonassa.

Barcelonassa Verstappen ajoi tahallaan Russellin kylkeen saaden viiden sijan rangaistuksen ja kolme rangaistuspistettä tililleen. Yhteenotto oli Montrealin kisan alla ykköspuheenaihe ja asia nousi esiin myös aika-ajojen jälkeen.

– En jaksa kuulla siitä enää. Se alkaa todella v*********n. Puhuitte siitä jo torstaina. Se on pelkkää ajanhaaskausta ja todella lapsellista, Verstappen jyrähti.

– En halua puhua siitä enempää, sillä on ärsyttävää millaisessa maailmassa elämme, Verstappen jatkoi.

Verstappen kolautus Russelliin saattaa olla kohtalokas hänen MM-haaveidensa kannalta. Hän on pisteen päässä kisarangaistuksesta seuraavan kahden kilpailun ajan.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)