F1-tähdet Max Verstappen ja George Russell ajautuivat sanasotaan vuoden 2024 F1-kauden päätteeksi.
Tuore kirja paljastaa lisää yksityiskohtia kaksikon välisestä riidasta. Sky F1:n toimittaja Ted Kravitz kertoo teoksessaan Notes from the Pit Lane, kuinka Russell aikoi ottaa Verstappenista revanssin kutsuttuaan nelinkertaista mestaria ”kiusaajaksi”.
Qatarin GP:ssä Verstappen sai lähtöruuturangaistuksen, kun Russell joutui tekemään väistöliikkeen aika-ajossa ja piti tilannetta vaarallisena. Verstappen vastasi rajusti ja sanoi menettäneensä kunnioituksensa Mercedeksen kuljettajaa kohtaan, koska tämä ”yritti pakottaa minulle rangaistuksen”. Hän vihjasi myös, että Russell käyttäytyi aivan toisin kameroiden ulkopuolella.
Sanasota jatkui viikon päästä Abu Dhabissa, kauden päätösviikonloppuna, jossa myös tallipomot Christian Horner ja Toto Wolff sekaantuivat kiistaan.
Kravitz kertoo, että Russell tuli hänen luokseen torstaina Yas Marinan varikolla ja pyysi toimittajaa varmistamaan, että hän voisi selittää tilanteen perusteellisesti haastattelussa.
– Viikko Qatarin jälkeen Russell saapui Abu Dhabin radalle eikä aikonut antaa Verstappenin tapaukselle rauhaa, Kravitz kirjoittaa.
– Olin viettänyt päivän kuskeja haastatellen, mutta mitään mullistavaa ei ollut vielä kuulunut. Hetkeä ennen hänen aikaansa George marssi paikalle ja viittoi minut luokseen – ”muista kysyä minulta jatkokysymys”.
– ’Mitä tarkoitat?’ kysyin. [Hän vastasi:] ’Aion antaa Maxille takaisin. Olen saanut tarpeekseni siitä, että hän mustamaalaa minua mediassa, ja aion paljastaa hänen kiusaamistapansa. Tiedän, että sinun pitäisi kysyä vain yksi kysymys, mutta ei väliä – olen valmis vastaamaan niin moneen kuin haluat.
– Ennen kuin tarkistin, oliko hänellä Drive to Survive -mikrofoni päällä, kysyin, oliko hän aivan varma, että halusi lietsoa uudelleen käytännössä viime vuoden kiistan ja aloittaa uuden taistelun Maxin kanssa – ei koskaan helppo taistelu voittaa. Hän vakuutti olevansa varma.
Tunnelma pysyi kireänä koko viikonlopun ajan. Kauden päättäjäisillallisella Russell saapui paikalle viimeisenä, ja pöydässä oli jäljellä kaksi vapaata tuolia – molemmat Verstappenin vieressä. Russell tarttui toiseen niistä ja siirsi sen entisen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin viereen.
Tätä nykyä Russell ja Verstappen tuntuvat olevan ihan neutraaleissa väleissä. Kaksikon välillä ei ole nähty enää yhteenottoja kuluvan kauden aikana.






























