Formula ykkösten kauden 17. kisaviikonloppu ajetaan Bakun katuradalla Azerbaidzhanissa. Bakuun on luvassa tulevana viikonvaihteena ihannekelin vastapainoksi rajua keliä.
Perjantain harjoitukset päästään ajamaan viimeisimpien sääennusteiden mukaan miltei optimaalisissa olosuhteissa pilvettömän taivaan alla ja noin 24 asteen lämmössä.
Keli on kuitenkin muuttumassa täydellisesti aika-ajopäivä lauantaiksi.
Bakuun on luvassa sateita ja hurjia tuulenpuuskia. ”Tuulten kaupunki” on siis lunastamassa jälleen kerran mainettaan.
Tuuli on kääntymässä lauantaina luoteeseen ja puhaltaa merelle keskimäärin yli 30 km/h -nopeudella. Yksittäiset tuulenpuuskat voivat nousta jopa 75 km/h -lukemiin.
Tällä hetkellä vaikuttaa lisäksi siltä, että aika-ajot ajetaan märällä radalla.
Sää on kohenemassa kisapäiväksi. Lämpötila pysyttelee sunnuntaina 20 asteen tuntumassa, mutta sadetta ei ole luvassa ja pahimpien tuulenpuuskienkin odotetaan laantuvan.






























