Toyotan suunnittelema uusi teknologiakeskus Jyväskylässä on kohdannut vastatuulta erilaisten valitusten vuoksi, mutta torstaina rallitalli sai helpottavia uutisia.
Vaasan hallinto-oikeus on nimittäin hylännyt ympäristölupaa koskevan valituksen ja jättänyt toisen kokonaan tutkimatta.
Rakennus- ja ympäristölautakunta myönsi luvan teknologiakeskukselle toukokuussa 2024. Päätös ei kuitenkaan jäänyt voimaan ilman jatkokäsittelyä, sillä luvasta valittivat yksityishenkilö, Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys sekä järjestön Keski-Suomen piiri.
Hallinto-oikeuden tuoreen ratkaisun mukaan yksityishenkilön tekemä valitus jätettiin tutkimatta, koska valittaja ei asu riittävän lähellä rakennuspaikkaa. Luonnonsuojeluliiton paikalliset tahot puolestaan vaativat luvan kaatamista tai asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Heidän pääasiallisena huolenaan oli pohjaveden laatuun ja riittävyyteen kohdistuvat riskit.
Oikeuden mukaan Toyotan hakemus täytti kuitenkin kaikki ympäristöluvan myöntämisen edellytykset. Päätöksestä on mahdollista valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos valituslupa myönnetään.
Hankkeen eteneminen ei ole kuitenkaan vielä täysin selvää. Keskusta koskee yhä toinen valitus, joka käsitellään Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Tällä kertaa kyse on Jyväskylän kaupunginvaltuuston hyväksymistä kaavapäätöksistä – osayleiskaavasta ja asemakaavasta. Tähän kiistaan odotetaan ensimmäistä ratkaisua vuoden 2025 alkupuolella.






























