Toyotan Elfyn Evans sai vahvan alun rallin MM-sarjakauteen, kun hän sijoittui toiseksi Monte Carlossa.
Tallikaveri Sebastien Ogier voitti kisan ja nappasi suurimman pistepotin, mutta Ogier ajaa vain osan kaudesta, joten Evans joutuu nyt avaamaan muille tietä, kun ranskalainen ei kilpaile Ruotsissa.
– Palkintosija Monte Carlossa oli vahva aloitus kaudelle, ja nyt odotamme innolla seuraavaa haastetta Ruotsissa, Evans kommentoi.
Evans tiedostaa, että tieasema näyttelee hänen kannaltaan suurta roolia.
– Tielle ensimmäisenä lähteminen voi tehdä viikonlopun alusta vaikean, jos lunta on satanut paljon, kuten viime vuonna. Toisaalta, jos olosuhteet ovat jäiset, se voi olla meille eduksi – annamme joka tapauksessa kaikkemme, Evans suunnitteli.
Walesilainen toteaa kuitenkin, että hän pitää Ruotsin lumirallista.
– Se on aina todella nautinnollinen kilpailu, sillä erikoiskokeet ovat niin nopeita, Evans sanoi.
Ruotsin MM-ralli ajetaan 13.-16. helmikuuta.
Ville Hirvonen





























