Takamoto Katsutalla oli vaikea Portugalin ralli hänen jäädessä kauas tallikavereistaan. Katsuta lähti kisaan riskillä, mutta se ei kannattanut.
Katsuta on voittanut tällä kaksi MM-rallia ja ehti johtaakin MM-sarjaa hetken aikaa. Portugalin MM-rallissa japanilaiskuljettaja joutui auraamaan irtosoraa muille kärkinimille.
Haastava lähtöpaikka pakotti hänet kokeilemaan erilaista auton säätöä, jonka uskottiin auttavan vaikeissa olosuhteissa.
– Portugali oli minulle todella vaikea viikonloppu, erityisesti kaksi ensimmäistä päivää. Kokeilimme ilman kunnollista huoltotaukoa uudenlaista säätöä. Tiesimme kaikki, että siinä oli riski, mutta päätin ottaa sen. Valitettavasti se ei toiminut kovin hyvin, Katsuta kertoi DirtFishille.
Katsutan mukaan ajatus perustui testituloksiin, joissa säätö vaikutti vielä lupaavalta.
– Olin toisena tiellä, mikä on minulle vielä melko uusi tilanne. Tie puhdistui paljon, ja testeissä näimme, että tästä säädöstä voisi olla hyötyä. Ajattelin sen toimivan, mutta mukana oli epävarmuutta.
Japanilainen kertoi auton tuntuneen liian pehmeältä eikä pitoon saanut kunnollista tuntumaa.
– Auto tuntui kelluvalta enkä pystynyt tuntemaan pitoa. Pitoa kyllä oli, mutta en saanut sitä käyttöön. Se oli suurin ongelma.
Katsuta oli lopulta viides jääden yli minuutin Thierry Neuvillelle. Katsuta otti vastuun vaikeuksistaan itse.
– Tämäkin kuuluu oppimisprosessiin. Päätin ottaa riskin. Tiimissä ei ollut mitään vikaa – mokasin itse, hän sanoi.

































