Sportivo TV

Toyotan Takamoto Katsutan kausi rallin MM-sarjassa on ollut toistaiseksi hyvin vaikea.

Katsuta oli esimerkiksi helmikuussa ajetussa Ruotsin MM-rallissa toinen, mutta tasaisen tulostason löytäminen on ollut hänelle edelleen vaikeaa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Tällä viikolla ajettavaan Suomen MM-ralliin Katsuta lähtee kuitenkin intoa puhkuen.

– Suomella on minulle erityinen merkitys – asuin siellä useita vuosia, opin valtavasti ja sain paljon ystäviä. Siksi ajattelen tätä kilpailua kuin toisena kotirallinani. Minulla on yleensä todella hyvä fiilis Suomen erikoiskokeilla, ja tämä on tietenkin tärkeä ralli myös tiimille, Katsuta ennakoi.

Katsuta teki myös hyvin selväksi, että nyt hänen on tehtävä myös tulosta.

– Oli hienoa päästä palkintokorokkeelle siellä kaksi vuotta sitten, ja nyt tähtään vielä parempaan tulokseen. Toivon, että voimme ottaa jälleen askeleen eteenpäin suoritustasossa – aion painaa niin kovaa kuin pystyn ja nauttia ajamisesta, Katsuta suunnitteli.

Mistä asetelmista Kalle Rovanperä lähtee kotikilpailuunsa? Se selviää pääkuvasta löytyvältä videolta.

LUE MYÖS: SaiPan kapteeni tietää, että hopea ei enää riitä viime kevään kaltaiseen huumaan – ”Kovaa on menty ja mennään” (Siniviiva.fi)