Max Verstappen on nyt enää vain 40 pisteen päässä formula ykkösten MM-sarjan kärjessä olevasta Oscar Piastrista – vielä neljä kilpailua sitten ero oli 64 pistettä.

Mercedeksen tallipäällikön Toto Wolffin mukaan F1:n mestaruustaiston “altavastaajalla” on “psykologinen etu”, kun Verstappen kirii yhä lähemmäs Piastria.

Verstappen kavensi eron 40 pisteeseen Austinissa ajetun sprinttiviikonlopun maksimisaaliin (33 pistettä) ansiosta, kun taas australialainen keräsi vain 10 pistettä.

– On mielenkiintoista seurata, miten tämä kehittyy, koska olen ollut samassa tilanteessa kahden kuljettajan taistellessa mestaruudesta ja kolmannen yrittäessä kiriä mukaan, Wolff sanoi medialle.

– Uskon, että silloin kun mukana olivat Max ja Sebastian [Vettel], ja altavastaajalla on aina pieni psykologinen etu, koska todennäköisyys on häntä vastaan, Wolff arvioi.

Wolff ei kuitenkaan millään jaksa uskoa, että Verstappen voisi enää tällä kaudella nousta mestariksi. Ero on yksinkertaisesti liian suuri.

– Olen laskenut hänen [Verstappenin] mahdollisuutensa aiemmin; olivatpa ne sitten 19 tai 21 prosenttia, se on jotakuinkin siinä haarukassa – mutta todennäköisyys on silti hyvin pieni, hän sanoi.

Toko Wolff muistuttaa, että Verstappenin todennäköisyydet saattavat nousta nopeastikin.

– Yksi keskeytys voi kuitenkin muuttaa kaiken, ja se vaikuttaa myös ajamiseen: kuinka aggressiivisesti voit todella hyökätä ohituksiin? Näimme sen Landon kohdalla: hän ohitti [Charles] Leclercin lopussa, mutta välillä oli vaikea päättää, kannattaako laittaa keula sisään vai ei, Wolff sanoi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)