Suomalaisen autourheilun kattojärjestön AKK-Motorsport ry:n liittokokous on valinnut Toni Vilanderin liiton uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2026–2027.
Valinta tehtiin sunnuntaina 26.10.2025 Jyväskylässä järjestetyssä liittokokouksessa. Pitkän uran autourheilijana tehnyt Vilander tunnetaan nykyään esimerkiksi F1-asiantuntijana.
Vilander on kaksinkertainen Le Mans-voittaja, FIA WEC-sarjan maailmanmestari ja pitkäaikainen Ferrarin tehdaskuljettaja. Kilpailu- ja lajikokemuksensa myötä Vilanderilla on vahva ymmärrys suomalaisen autourheilun eri tasoista – niin harrastajista kuin kansainvälisistä huipuistakin.
– Koen, että yksi tärkeimmistä tehtävistäni on pienentää AKK:n ja kansallisen lajikentän välistä kuilua. Haluan selkeyttää päätöksentekoa ja tuoda toimintaan avoimuutta sekä yhteistyön henkeä. Autourheilu on yhteisö, jota rakennetaan yhdessä, Vilander sanoi AKK:n tiedotteessa.
Uuden puheenjohtajan toimikausi alkaa vuoden 2026 alussa ja kestää kaksi vuotta.






























