
Toyotan WRC-tiimin pomoJari-Matti Latvalapudotti maanantaina melkoisen uutispommin, kun hän kertoi osallistuvansa kuljettajana Suomen MM-ralliin elokuussa.
Latvala kilpailee Keski-Suomen soraränneissä Toyotan Rally1-autolla.Dirtfish-sivuston toimittajat ovat asiasta hyvin innoissaan.
David Evansinmukaan Latvala palaa nyt sinne, ”minne hän kuuluu”. MyösLuke Barryon asiasta innoissaan.
– On ollut ilmiselvää, että siitä lähtien, kun Latvalasta tuli tallipäällikkö, on hän kaivannut elämää ratin takana. Nyt hän pääsee viimein raapimaan sitä ihottumaa!, Barry kirjoittaa.
– Ja nyt me pääsemme kaikki viimein näkemään, mitä JML saa aikaan nykyisen ralliauton ratissa. Kuka tässä häviää mitään?, hän kyselee.
Barry muistuttaa kuitenkin, että asialla on kaksi puolta. Joskin positiiviset puolet voittavat tässä asiassa negatiiviset puolet.
– Ei se ehkä paras ratkaisu ole, että tallipäällikkö jättää tehtävänsä ja sen sijaan ajaa ralliautoa. Mutta vastapainona on sitten sitten ylimääräinen kutina ja jännitys, mitä Latvalan osallistuminen tuo mukanaan. Tämä on sellainen positiivinen tarina, mitä WRC tarvitsee, hän kirjoittaa.
Latvala ei ole ajanut WRC autoa moneen vuoteen. Edellisen kerran hänet nähtiin WRC-kilpurin ratissa Ruotsin MM-rallissa 2020.
Teksti: Ville HirvonenKuva: Toyota
Lue myös: Jymyuutinen: Jari-Matti Latvala palaa WRC-auton rattiin Suomen MM-rallissa