Sportivo TV

Hyundai lähtee vahvassa vireessä kohti torstaina alkavaa Suomen MM-rallia.

Hallitsevan maailmanmestarin Thierry Neuvillen kausi on toistaiseksi ollut vaikea, mutta nyt belgialaisen tuloskäyrä osoittaa ylöspäin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Neuville oli heinäkuun puolivälissä ajetussa Viron MM-rallissa kolmas ja odotusarvot ovat korkealla myös Suomessa.

– Suomen MM-ralli on erityinen tapahtuma. Pidän Suomea rallin kotimaana, koska siellä on joitakin maailman hienoimmista ralliteistä, Neuville kehui.

– Kyseessä ei ole teknisesti vaikein kilpailu, mutta erikoiskokeet ovat todella nopeita ja täynnä pimeitä mutkia. Olemme kilpailleet siellä jo monen vuoden ajan, joten tiedämme, mitä odottaa – mutta aina haluaa taistella kärkisijoista, Neuville jatkoi.

Suomen MM-rallin sunnuntai on tänä vuonna hyvin erityislaatuinen. Se tarjoaa vain kaksi kertaa ajettavan, legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen.

– Koska sunnuntaina ajetaan vain kaksi kertaa Ouninpohja, kilpailusta tulee puhdas sprintti. Meidän on varmistettava, että tunnemme tiet mahdollisimman hyvin – tulemme ajamaan aivan äärirajoilla. Meillä on positiivinen vire päällä Viron palkintopallisijan jälkeen, ja haluamme nousta jälleen korkeimmille askelmille Suomen osakilpailussa, Neuville ennakoi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tapparan huippulupaus Oliver Suvanto, 17, opettaa meille kolme asiaa – nämä asiat jokaisen lätkäfaijan ja -mutsin pitää ymmärtää (Siniviiva.fi)