
Lauantai näyttäytyi kilpailijoille Argentiinan MM-rallissa kuivana. Erikoiskokeet olivat perjantaista poiketen kovapohjaisia, ja täten myös pitoa oli enemmän tarjolla kilpailijoille.
Teemu Suninen ja kartanlukija Marko Salminen lähtivät päivään kahdeksannelta sijalta, ja tuolla sijoituksella miehet myös päivähuoltoon saapuivat. Kun rallista on ajettu 13 erikoiskoetta, on Ford-kaksikon ero kärkeen 2.59,2 minuuttia.
Aamun kolmella erikoiskokeella Suninen piti tasaista tahtia yllä, ja kiidätti Fordinsa päivähuoltoon tyytyväisin mielin.
– Aamupäivä sujui ihan OK. Vauhtia olisi tietysti voinut olla vähän enemmän, mutta täällä ollaan ja ehjällä autolla.
Tarkemmin ajoaan analysoituaan, löysi mies omasta työskentelystään sopivasti parannettavaa iltapäivän lenkille.
– Rytmin kanssa oli vähän ongelmia. Erikoiskokeilla oli isoja uria ja päästin auton muutaman kerran liian pitkään sivuluisuun. Mutta katsotaan tilanne uudestaan iltapäivän lenkillä ja huomenna. Olisi tietysti hyvä saada pisteitä, Suninen nyökkäsi.