Liam Lawsonin tulokaskausi formula ykkösissä on sisältänyt melkoisia vaiheita.
Kauden alussa Lawson sai mahdollisuuden Red Bullin emotallissa, mutta lensi sieltä ulos vain parin epäonnistuneen kisan jälkeen.
Siinä vaiheessa Lawsonin kurssi ei ollut kovin korkealla. Moni ennusti, että hänen uransa kuninkuusluokassa jää hyvin lyhyeksi.
Paluu Racing Bulls-talliin vaikuttaisi kuitenkin olleen hänelle siunaus. Hän on pystynyt sen jälkeen parantamaan otteitaan merkittävästi ja sunnuntaina Bakun GP:ssä tuli jo uran toistaiseksi paras tulos: viides sija.
– Kisa tuntui palkitsevalta, etenkin viimeisten kymmenen–viidentoista kierroksen jälkeen, jotka olivat todella intensiivisiä, Lawson kertoi kilpailun jälkeen.
– Toki lähtöpaikkaan nähden lopputulos on hieman pettymys, mutta realistisesti meiltä puuttui vauhti taistella kärkimiesten kanssa, vaikka toiveita toki aina oli, Lawson jatkoi.
Yhtä kaikki – viides sija oli paitsi Lawsonille itselleen, niin myös tiimille loistava onnistuminen.
– Viides sija on meille iso juttu, varsinkin valmistajien mestaruustaistelun kannalta juuri nyt. Meillä oli koko viikonlopun ajan hyvä auto tiimin ansiosta, joten olen tyytyväinen, että saamme pisteitä kotiin. Annoimme kaikkemme!






























