Pari päivää sitten julkisuuteen rysähti uutispommi, kun Kimi Räikkösen paljastettiin vierailleen viime viikolla Williamsin F1-tallin tehtaalla. Yleisesti sitä ennen oli tiedossa, että Räikkönen oli haikaillut paluuta Formula ykkösiin ja antanut managerilleen Steve Robertsonille toimeksiannon kartoittaa F1:stä mahdollisia vapaita tallipaikkoja. Mitä todennäköisimmin Räikkösen Williams-vierailu liittyy sopimusneuvotteluihin, vaikka osapuolet eivät olekaan asiaa vahvistaneet.
Formula ykkösten kärkitallit Red Bull, McLaren, Ferrari ja Mercedes ovat ilmoittaneet jatkavansa nykyisillä kuljettajillaan. Myös Sauber ja Team Lotus ovat lyönyt kuljettajakokoonpanonsa lukkoon, joten vapaita paikkoja on enää kuudessa tallissa. Toro Rosso keskittyy ajattamaan Red Bullin nuoria lupaavia suojatteja ja takarivin talleissa Virginillä tai HRT:llä Räikkönen tuskin suostuu ajamaan. Näin ollen Räikkösen potentiaalisksi vaihtoehdoiksi jäävät Lotus Renault, Force India ja Williams.
Lotus Renault:
Lotus Renault on varannut paikkaa Robert Kubicalle, jonka käsi ei tuoreimpien tietojen mukaan kestä ajamista ainakaan ensi kaudella. Lotus Renaultin tallipomo Eric Boullier on ilmoittanut aiemmin, ettei Räikkönen tallia kiinnosta, mutta kulissien takana Boullier ja Räikkösen manageri Steve Robertson ovat olleet kyllä yhteydessä. Neuvotteluja käytiin ainakin viime talvena, kun Kubica oli loukkaantunut vakavasti ja Lotus Renault etsi sijaiskuljettajaa.
Lotus Renaultilla suurimpana ongelmana on raha. Tallilla on ollut vaikeuksia moottorimaksujensa suorittamisessa Renaultille ja se joutunee ensi kaudella tyytymään tallipaikkansa sponsoreillaan rahoittaviin kuljettajiin, kuten Vitali Petroviin, Bruno Sennaan tai Romain Grosjeaniin. Räikkönen lienee tallille liian kallis satsaus.
Force India:
Force India on tällä kaudella taistellut Lotus Renaultin kanssa viidenneksi parhaan tallin asemasta. Ensi vuoden kuljettajistaan talli päättää vasta joulukuussa ja valinta osunee kolmikkoon Paul di Resta, Adrian Sutil, Nico Hülkenberg. Sutil ja Mercedeksen suojatti di Resta ovat tänä vuonna olleet Force Indian kilpakuljettajia ja Hülkenberg on toiminut varakuljettajana. Di Resta jättää tallin vain siina tapauksessa, jos Michael Schumacher lopettaa ja Mercedes haluaa di Restan Schumin tilalle.
Räikkösen valtava julkisuusarvo ja ajotaidot kiinnostavat varmasti Force Indiaa, mutta tallin taloudelliset resurssit ovat rajalliset. Räikkönen lienee Force Indialle liian kallis mies.
Williams:
Uuteen nousuun tähtäävä takavuosien kärkitiimi Williams on tänä vuonna rämpinyt syvällä. Valmistajien pisteissä Williams on vasta yhdeksäntenä. Rubens Barrichellon lähtöpasseista tämän kauden jälkeen on jo päätetty, vaikka virallisesti asiasta ei olekaan kerrottu.
Pastor Maldonado jatkaa ensi vuonna Williamsilla kotimaansa Venezuelan kansallisen öljy-yhtiön PDVSA:n tuella. Maldonadolta löytyy myös nopeutta, eikä Williams missään tapauksessa halua hänestä eroon. Muutoin tallia voisi uhata konkurssi tai ainakin merkittävä lama.
PDVSA ja Williamsin mahdolliset muut uudet tukijat olisivat mahdollisesti valmiita rahoittamaan Räikkösen palkan. Räikkösen sopimuksen myötä Williamsin profiili nousisi ja suuremman julkisuuden myötä tallin resurssit kohenisivat selvästi. Uusia haasteita pelkäämättömälle Räikköselle nouseva Williams voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto, koska tallilla on perinteitä menestymisestä ja organisaatiota on myös järjestelty uusiksi loiston palauttamiseksi talliin.
Williamsin on joka tapauksessa otettava riskejä ja tehtävä merkittäviä panostuksia kurssinsa kääntämiseksi nousuun. Räikkösen palkkaaminen olisi järkeenkäypä vaihtoehto.





























