Sportivo TV

Hyundain virolaiskuljettaja Ott Tänak on ykkössuosikki voittamaan torstaina alkavan Suomen MM-rallin – vaikka joutuukin avaamaan muille tietä MM-sarjan johtajana.

Tänak on päässyt kesällä hyvään vireeseen. Hän voitti Kreikan MM-rallin ja oli Viron MM-rallissa toinen rallin sensaatiomaisesti voittaneen Oliver Solbergin jälkeen.

Nyt edes Solberg ei voi viedä virolaiselta voittoa, sillä hän palaa nyt taas Toyotan Rally2 -auton rattiin.

– Minulle Suomen MM-ralli on WRC-kalenterin paras osakilpailu. Se on puhdasta suorituskykyä – äärimmäisen vaativa niin autolle kuin kuljettajallekin. Auton säädöt ovat ratkaisevassa roolissa, koska vauhdit ovat korkeat ja reitti täynnä hyppyjä, Tänak ennakoi.

Tänak tietää kuitenkin, että Suomessa kaikki on hyvin pienestä kiinni. Siitä hänellä on tuore muisto viime vuodelta. Tuolloin Tänak teki ajovirheen ja ajoi ulos.

Ott Tänak Suomen MM-rallissa vuonna 2024
Ott Tänak ajoi ulos viime vuoden Suomen MM-rallissa. Kuva: Hyundai Motorsport GmbH

– Tarvitset pitoa, vakautta ja täsmällisyyttä – auton sijoittaminen jokaisessa mutkassa on oltava juuri kohdillaan. Marginaalit ovat niin pieniä, että jos jokin ei toimi tai et pysy vauhdissa mukana, peli on nopeasti ohi, Tänak muistutti.

Suomen MM-rallin sunnuntai on tänä vuonna erityislaatuinen. Legendaarinen Ouninpohja ajetaan silloin kahdesti.

– Sunnuntai tuo eteen uuden haasteen: ajetaan pitkä erikoiskoe, jota ei ole ajettu vuosiin – todellinen testi, Tänak summasi.

Suomen MM-ralli ajetaan 31. heinäkuuta – 3. elokuuta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)