Lewis Hamilton on todennut, että hänen päätavoitteensa loppukauden aikana on “pitää hauskaa” uuden takaiskun jälkeen.
Hamilton putosi perjantaina Brasiliassa sprinttikisan aika-ajon toisessa osiossa ja starttaa kilpailuun sijalta 11. Seitsemänkertainen mestari on kuitenkin tutkinnan alla mahdollisesta keltaisten lippujen rikkomisesta, mitkä aiheutti hänen oma tallikaverinsa Charles Leclerc.
Hamilton ei ehtinyt viivalle aloittamaan uutta kierrosta ajoissa, mikä lisäsi tuskaa Ferrarilla vietetyn pettymyksellisen debyyttikauden keskelle.
– Ei se ainakaan auttanut. Mutta aijai. Kyse ei ole yrittämisen puutteesta, Hamilton tuskaili.
– Talli luuli, että olemme paljon nopeampia kuin todellisuudessa olimme. Annoin kaikkeni, ja se on loppujen lopuksi tärkeintä. Emme vain olleet tarpeeksi nopeita. Olen 11:s, joten siitä on vain otettava ilo irti. Tässä vaiheessa kyse on vain hauskanpidosta. Tämä kausi ei ole mennyt minun osaltani hyvin, joten minun on vain nautittava tilanteesta, missä ikinä olenkin, Hamilton linjasi.
Hamilton näytti viime jo kilpailuissa olevan nousuvireessä, sillä hän oli kolmen edellisen osakilpailun lähtöruudukossa aina kuuden parhaan joukossa. Kaksi viikkoa sitten Meksikossa hän ajoi kauden parhaaseen aika-ajotulokseensa ja starttasi kisaan kolmannesta ruudusta.
Hamilton kuitenkin myönsi, että on vaikea väittää olevansa nousukunnossa, kun jää sprinttikisan kymppisakin ulkopuolelle.
– On vaikea sanoa niin, kun putoaa Q2:ssa, mutta teemme kovasti töitä, hän totesi.
– Emme voi tehdä paljoakaan enempää.































