Ferrarin Charles Leclerc nolasi tallikaverinsa Lewis Hamiltonin totaalisesti formula ykkösten Belgian GP:n aika-ajoissa lauantaina.
Leclerc osoitti, että Ferrarista löytyy vauhtia ja päätyi hienosti kolmanteen ruutuun.
Hamilton jäi ykkösosioon. Hän lähtee sunnuntain kisaan katastrofaalisesti vasta ruudusta 16.
– Tänään olen todella tyytyväinen. Tuntuu oudolta sanoa niin, sillä jäimme vielä kolmen kymmenyksen päähän ja sijoitus oli kolmas, mutta luulimme olevamme paljon kauempana kärjestä. Se oli todella, todella hyvä kierros – ja nautin täysin siemauksin auton ajettavuudesta, Leclerc iloitsi F1-sarjan haastattelussa.
– Kesti hetken, ennen kuin saimme kaiken irti auton päivityksistä, mutta minulla on ollut hyvä fiilis autosta jo ensimmäisestä vapaa harjoituksesta lähtien. On hienoa vetää aika-ajo, jonka jälkeen voi todeta, ettei jättänyt mitään varastoon, Leclerc jatkoi.































