Vastikään Skodan kanssa jatkosopimuksen solminut Juho Hänninen johtaa rallin IRC-sarjaan kuuluvaa Skotlannin rallia avauspäivän jälkeen. Sarjan mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa varmistanut suomalainen siirtyi rallin kärkipaikalle kuudennen erikoiskokeen jälkeen. Kun avauspäivä sekä kahdeksan EK:tta on takana, Hännisen johto on toisena ajavaan Norjan Andreas Mikkelseniin 11,1 sekuntia.
Hännisellä oli vaikeuksia päästä rallin kolmen ensimmäisen erikoiskokeen aikana oikeaan ajorytmiin. Kilpailun neljännelle EK:lle punkaharjulaiskuljettaja kellotti pohja-ajan, minkä jälkeen pohjia syntyi kolme perä jälkeen.
– Aamun avauspätkän jouduimme ajamaan puoliväliin asti lisävaloilla, en saanut rytmistä kiinni, kun EK oli lisäksi melko liukas. Neljänneltä EK:lta lähtien ajorytmi on ollut hyvää. En hullutellut enkä ottanut riskejä, mutta olen päästellyt sellaista reipasta ajoa, Hänninen raportoi yötauolle saavuttuaan.
Avauserikoiskokeilla rallin kärjessä ajaneet britit Guy Wilks sekä Kris Meeke putosivat voittotaistelusta ulosajon (Wilks) ja rengasrikon (Meeke) takia. Hänninen uskoo, että hänen asema johdossa hieman helpottuu jo senkin takia, että päätöspäivään kärki starttaa käännetyssä lähtöjärjestyksessä.
– Mikkelsen on ajanut hyvin, joten ei tässä vielä mitään ole ratkaistu. Kuivalla tiellä automme hieman aliohjaa, mutta kun tie on ollut kostea niin ajo on luistanut paremmin. Toivotaan, että huomenna sataa, Hänninen toivoi.
Skotlannin IRC-rallin päätöspäivän ohjelmaan kuuluu kaksi kahdesti ajettavaa erikoiskoetta, joista toinen on rallin pisin (29,04 km) Loch Ard. Kilpailu päättyy sunnuntaina noin kello 17 Suomen aikaa.






























