Formula Renault Eurocup -sarjaa ajava William Alatalo (18v, Ilmajoki) on asettunut Etelä-Ranskaan suoraan Saksan Hockenheimista. Sarjan neljä viimeistä kilpailuviikonloppua on ajettu viikon välein ja viimeistä viedään.

Legendaarinen Paul Ricardin rata on Alatalolle tuttu. Vaikka kierroksia on radalla tullut tahkottua useita kahden viime vuoden aikana, ei se sijoitu Williamilla suosikkien joukkoon.

– Ranskan Paul Ricard rata on tuttu jo entuudestaan. Viime vuoden lopulla ajoin testiä tätä vuotta varten. Nyt sitten nähdään paljonko niistä testeistä oli hyötyä. Vuonna 2018 F4 Italian mestaruussarjaa ajoin täällä yhden osakilpailun. On todella mukavaa olla taas täällä Etelä-Ranskassa paikalla ja odotan nyt tulevia viimeisiä kisoja innolla, Alatalo kertoo.

– Kyseinen rata ei kuitenkaan kuulu meikäläisen lempiratoihin. Rataprofiili on kohtuullisen hyvä sekä haastava kuljettajalle. Todella pitkät mutkat viimeisellä sektorilla tekevät radasta todella haastavan. Ulosajoalueet ja kanttarit ovat huonot ja sen takia en pidä radasta. Koko rata on yhtä suurta asfalttikenttää. Jos radassa olisi enemmän ruoho- ja hiekka-alueita, niin varmasti pitäisin siitä enemmän. Myös ylä- ja alamäet eivät ole tarpeeksi jyrkkiä omaan makuun.

Vaikka kauden toinen puolisko on ollut Alatalolle mollivoittoinen, on tavoitteena päättää kausi positiivisesti ja mielellään podiumille. Sarjan pisteissä kahdeksantena oleva Alatalo hakee vielä mahdollisuutta nousta sija tai kaksi.

– Tavoitteena on päästä podiumille ja päättää sarja kuudenteen sijaan. Se on vielä mahdollista mutta todella vaikeaa. Sarjan seitsemäs sija olisi vielä erittäin mahdollista ja se pitäisi vähintään saavuttaa. Hyvällä aika-ajolla ja virheettömällä kisalla on mahdollista saavuttaa podium-sijoitukset ja sitä kautta olla sarjan top 6:ssa.

Formula Renault 2.0 Eurocup-sarja on tunnettu niin sanottuna nuorien kuljettajien kasvatus-sarjana, matkalla ylöspäin. Näin myös Williamilla. Koronan sekoittama kausi on lykännyt sopimusneuvotteluja ensi kaudesta ja nyt sarjan päättymisen myötä tulee loppuvuodesta kiireellinen ensi kauden asioiden hoitamisen kannalta.

– Tämän viikonlopun jälkeen matkustan takaisin Suomeen ja alan miettimään ensi kauden suunnitelmia. Vielä on kaikki auki, mitä ensi vuonna ajan. Haluaisin pysyä vielä formula-luokissa mutta mikään ei ole tällä hetkellä varmaa. Neuvotteluja on eri tiimien ja luokkien välillä käyty ja asiat selkenevät enemmän joulukuun puolella. Seuraavista testipäivistä en vielä tiedä. Voi olla, että testiä ajetaan jo joulukuussa tai vasta ensi vuoden puolella, Alatalo päättää.

Lähde: Tiedote

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)