F1-sivusto GPblog kirjoittaa, että Valtteri Bottas siirtyy ensi kaudeksi Cadillacin kisakuskiksi.
Sivusto kertoo asiasta lähteisiinsä vedoten. Nimet ollaan laittamassa papereihin lähiaikoina. Sopimus julkaistaan sitten virallisesti.
Bottas on huhuiltu viime viikkoina Alpinelle ja Cadillacille. On arveltu kuitenkin, että Cadillac on koko ajan ollut suomalaisen ykkösvaihtoehto.
Bottas on tällä hetkellä Mercedeksen varakuski. Mersu on antanut ymmärtää, ettei se asetu Bottaksen tielle, jos hän saa muualta paikan kisakuskina.
Cadillacin toisesta kuskista ei ole vielä varmuutta. Sergio Perez on yksi vahvoista ehdokkaista.































