Rallin MM-pisteissä toisena oleva Sebastien Ogier, 41, kertoi keskiviikkona ison uutisen. Toyota-kuljettaja Ogier vahvisti kilpailevansa elokuun vaihteessa Suomen MM-rallissa.

Kahdeksankertainen maailmanmestari Ogier lähti ajamaan tätä kautta osittaisella MM-ohjelmalla.

Ogier on ajanut viisi osakilpailua seitsemästä ja voittanut niistä kolme. Plakkarista löytyy lisäksi kaksi kakkossijaa, joista viimeisin irtosi Kreikasta.

Ogier jättää seuraavaksi, eli 17.-20. heinäkuuta ajettavan Viron rallin väliin, mutta Suomi siis kutsuu.

– Kesäni ei ​​tule olemaan niin vapaa kuin alun perin suunnittelin. Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että Suomen ralliin uudelleen osallistuminen olisi mukavaa, sillä viime vuosi oli minulle loistava toisen voittoni kera.

– Mainitsin tiimille jo jonkin aikaa, että miksi emme lisäisi Suomen rallia listalle ja yrittäisi pitää hauskaa näillä kauniilla teillä, Ogier jatkaa.

Toyotan Elfyn Evans johtaa sarjaa seitsemän osakilpailun jälkeen 150 pistettä plakkarissaan. Ogier on toisena yhdeksän pistettä Evansin takana.

Ott Tänak korkkasi Hyundain tämän kauden voittotilinsä viime sunnuntaina Kreikassa ja nousi sarjassa kolmanneksi. Tänakilla on koossa 138 pistettä. Toyotan Kalle Rovanperä on neljäntenä 117 pisteellä.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)