Sebastien Ogier on voittanut rallin MM-sarjan peräti kahdeksan kertaa. Ranskalaisen mestaruusnälkä ei ole vielä tyydytetty.

Ogier voitti edellisen maailmanmestaruutensa vuonna 2021, mutta sen jälkeen liekki alkoi hiipua.

– Vuoden 2021 lopussa olin iloinen mitä olin saavuttanut, mutta olin ehkä vähän väsynyt ja tarvitsin hieman taukoa kokopäiväisestä kilpailemisesta. Siinä kohtaa en enää nauttinut niin paljon kuin minun olisi pitänyt.

– Se, että ajan nykyään vähemmän kisoja, itse asiassa nostaa motivaatiotani ja nautin taas ajamisesta, Ogier hehkuttaa DirtFishin verkkosivuilla.

Ogier on muutamana viime vuotena ajanut noin puolikasta kautta riippuen omista aikatauluistaan. Vahvan alkukauden jälkeen Ogier päätti kuitenkin jahdata tänä vuonna maailmanmestaruutta ja on tällä hetkellä yhdeksän pistettä MM-sarjaa johtavaa Elfyn Evansia perässä.

– Yksi sana olisi nautinto. Nautinto ajaa näitä autoja äärirajoille.

– Olen kokeillut ratakisoja ja ne ovat kivoja. Ne ovat uusi haaste ja jotain tuoretta, mutta ralliauton ohjaamossa saatava adrenaliini on lyömätön. En ole löytänyt vastaavanlaista mistään muualta, Ogier kertoo uransa jatkonsa syitä.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)