Rallikausi päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen Saudi-Arabiassa Sebastien Ogierin juhliin. Ensimmäistä kertaa ajettu kilpailu sai kaksijakoisen vastaanoton.

Jo kilpailun alkupätkistä yhtä jouduttiin lyhentämään, kun kuljettajat pitivät loppuosaa liian vaarallisena. Kilpailussa useat kuskit saivat myös rengasrikkoja ja ne koituivat myös MM-sarjaa johtaneen Elfyn Evansin ja maailmanmestaruudesta taistelleen Kalle Rovanperän kohtaloiksi.

Kuljettajien mielipide kilpailusta oli kaksijakoinen.

– Nautin kilpailusta. Rakastin maastoa, teitä ja sen luonnetta. Rakastan haastetta. Mielestäni sen ei pitäisi vain olla kauden viimeinen kilpailu. Luulen, että useat lähtivät hyvin pettyneinä täältä. Toisaalta se on kuitenkin osa rallia.

– Jos järjestäjät vain korjasivat muutamia kohtia tai rakentaisivat ne eri tavalla ensi kaudeksi, ralli on loistava lisäys MM-sarjalle. Ei tietenkään katsojien ja fanien kannalta, mutta ihan vain viihteen, markkinoinnin suhteen, kilpailun voittanut Thierry Neuville pohdiskeli DirtFish-sivustolle.

Samoilla linjoilla oli Neuvillen tallikaveri Adrien Fourmaux.

– Mielestäni se olisi loistava kilpailu, jos kaikki erikoiskokeet ajettaisiin vain kertaalleen, koska toisella ajokerralla rallista tulee liian extremeä.

– Olisi hyvä, jos tällainen ralli ei olisi kaudeen lopussa ja ratkaisemassa mestaruutta, Fourmaux lausui.

Ensi kaudeksi Toyotan WRC1-kuski Oliver Solberg nautti täysin siemauksin kisasta.

– Meidän pitää ehdottomasti olla täällä 100-prosenttisesti. Mielestäni se on tärkeää lajille. Se tuo uusia investointeja, uutta perspektiiviä ja uusia haasteita.

– Kyllä se on erittäin vaativa ja haastava ralli, mutta se on myös hieno. On mielestäni todella hienoa kokea jotain uutta ja hyvin vaikeaa, Solberg kommentoi.

LUE MYÖS: Kaisa Mäkäräinen paljasti Ylellä poikkeavan yksityiskohdan ampumahiihdon suomalaissensaatiosta (Atleetti.fi)