Hollannin GP:n aika-ajoissa lauantaina nähtiin täysin käsittämätön veto, kun Racing Bulls tallin nuori 20-vuotias ranskalaiskuljettaja Isack Hadjar tykitti Red Bull Racingin Max Verstappenin rinnalle kakkosriviin.

Hadjar ajoi kolmannessa sessiossa tylyn kierrosajan 1.09,208 ja jäi paalulle ajaneesta Oscar Piastrista yli puolen sekunnin päähän, mutta se oli nuoren kuljettajan kohdalla hyvinkin toissijainen asia.

– Olen supertyytyväinen. Tämä oli käsittämätön tulos meidän tallilta, kun emme ajatelleet pääsevämme edes kolmanteen osioon aika-ajoissa. Perjantai oli tallille vaikea, mutta me onnistuimme saamaan kovan kierroksen irti juuri silloin, kun tarvitsimme, kertasi Hadjar.

Hadjarin tallikaveri Liam Lawson oli aika-ajoissa kahdeksas jääden lähes kolme kymmenystä ranskalaisen taaksi.

– Lawson kiritti minua todella kovaa, auto tuntui todella hyvältä ja pystyimme parantamaan jokaisella kierroksella. Nyt olo tuntuu todella luottavaiselta ennen sunnuntain kisaa, jatkoi ranskalainen.

Loistavat suoritukset MM-sarjassa ovat viemässä Hadjaria ensi kaudeksi Red Bull Racingille Verstappenin kakkoskuskiksi Japanin Yuki Tsudodan tilalle.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)