
Rallin MM-sarja jatkuu tällä viikolla perjantaista sunnuntaista ajettavassa Sardinian MM-rallilla Italiassa.
Suomalaisittain Sardinian lähtölista on synkähköä luettavaa. Yhtään suomalaista ei ole mukana rallin MM-sarjan pääluokassa.
MM-rallin nykytilasta kertoo paljon, että pääluokassa ajaa vain kahdeksan kuljettajaa. Sarjan kirkkain tähti Kalle Rovanperä päätti tänä vuonna jättää Sardinian rallin väliin.
WRC2-luokassa piti alun perin olla mukana viisi suomalaista autokuntaa. Roope Korhonen joutui kuitenkin vetäytymään kisasta taannoisen ulosajonsa takia. Lääkäri ei suositellut Korhoselle osallistumista.
Sami Pajari, Lauri Joona, Emil Lindholm ja takavuosien pääluokan kuljettaja Teemu Suninen ovat Sardiniassa mukana. Tunnetuin kisan suomalaisjulkkis on kuitenkin Joonan kartanlukija Janni Hussi.
Sardinian rallissa kokeillaan uutta formaattia. Päivähuoltoja ei järjestetä, mutta rengashuolto on lauantain päivätauolla sentään sallittu.
Sardinian rallissa ajetaan 16 erikoiskoetta, joista ensimmäinen starttaa perjantaina kello 15.33. Kisan viimeinen pätkä alkaa sunnuntaina kello 13.15.
Kuva: Toyota Gazoo Racing
Lue myös:Valtteri Bottas on tallinsa kanssa nyt nolossa tilanteessa