Sami Pajari sai kelvollisen onnistumisen elokuun alussa ajetussa Suomen MM-rallissa. Onnistumiset ruokkivat yleensä onnistumisia.
Pajarilta on odotettu koko kauden ajan näyttöjä ja nyt suomalaisen itseluottamus tuntuukin olevan kohdillaan ennen ensi viikonloppuna ajettavaa Paraguayn MM-rallia.
– Tunnelma on hyvä Suomen vauhdin jälkeen, ja se antaa meille vahvan pohjan seuraavia kahta rallia varten – vaikka ne ovatkin luonteeltaan hieman erilaisia, Pajari sanoo.
– Paraguay on kaikille täysin uusi, ja pidän siitä, kun saamme uusia erikoiskokeita tai kokonaan uuden kilpailun: silloin lähtötilanne on tasapuolisempi kaikille, hän jatkaa.
Pajari sai yllättäen viime vuoden lopulla ison mahdollisuuden, kun hänet pestattiin ajamaan täysi kausi Toyotan Rally1-autolla. Toistaiseksi suomalaisen näytöt ovat olleet kuitenkin sangen vaatimattomia, mutta tuoreet lausunnon lupaavat jo hieman parempaa.




























